26. marraskuuta 2012

Siitä meidän valokuvaajasta...

Kerroin joku aika sitten että ollaan O:n kanssa mietitty jos palkattaisiin eräs puolituttu harrastelija ottamaan hääkuvat. Hän on siis todella taitava ja ottaa aivan ihania kuvia.

Tällä kyseisellä henkilöllä ei ole minkäänlaista kokemusta juhlien kuvaamisesta. Hän kuvaisi ensimmäiset hääkuvansa meidän häissä. Minua se ei niinkään haittaa. Haluaisin antaa hänelle mahdollisuuden saada kokemusta ja kehittyä kuvaajana. Vastapalveluksena saisimme kuvat hieman edullisemmin.

Tässä tulee nyt se MUTTA:

Keskustelin kyseisen henkilön kanssa siitä mitä hän pyytäisi kuvaamisesta (dokumentaarinen koko päivän kuvaus ja potretit). Tämä henkilö kertoi jutelleensa valokuvaajaystäviensä kanssa (joilla siis paljon kokemusta erilaisista tilaisuuksista) mitä he ovat pyytäneet. Vastaukseksi hän oli saanut 1000+ euroa, joten näppäränä tyttönä hän ilmoitti minulle hinnakseen 1000 euroa.

Ihmettelin kyllä kovaan ääneen O:lle kun sain tämän tiedon. Henkilö jolla ei ole minkäänlaista kokemusta hää- tai muidenkaan juhlien kuvaamisesta pyytää palkkaa yhtä paljon kuin ammattikuvaajat täälläpäin.

Siihen jäi sitten se juttu. Pakko kai valita joku ammattilainen. En kyllä (anteeksi nyt) ikinä maksaisi 1000 euroa henkilölle jolla ei edes ole kokemusta, olkoon miten paljon työtä tahansa kuvien jälkikäsittelyn kanssa.

O:n mielestä valokuvat ovat turhia (sillä hän ei pidä siitä että häntä kuvataan) ja turhan kalliita, ja hänen mielestä voisimme yhtä hyvin vain pyytää erästä ystävää (joka tulee olemaan vieraana) valokuvaamaan.

Että näin.

25. marraskuuta 2012

Nam nam macaron

Jee taas uusi seuraaja! Ihanaa kun olette löytäneet tänne blogiin!

Tuli maistettua macaron-leivoksia ensimmäistä kertaa ikinä. Satuin huomaamaan kaupan pakastealtaassa Pirkan Macaron-pakkauksen ja sehän lähti saman tien mukanani kotiin. :)
kuva googlesta

Pakkauksessa oli 12 leivosta, 6 eri makua: mansikka, sitruuna, mustikka, suklaa vanilja ja pistaasi. Kaikki maut olivat hyviä mutta sitruuna ja pistaasi olivat lemppareita. Pistaasi oli niin erilainen maku ja sitruuna taas ihanan raikas. Toisaalta kaikki olivat kyllä niin namia eivätkä ollenkaan liian makeita kuten olin pelännyt (terveisin morsian joka söi kaikki omat 6 leivosta kerralla).
kuva googlesta

Olen siis päättänyt että meidän häissä tarjoillaan itsetehtyjä macaron-leivoksia. :)

Onko joku muu maistanut noita Pirkan Macaroneja?

24. marraskuuta 2012

Hääpaikkoja ja joulukoristeita

Tänään on tullut siivottua ja koristeltua koti joulua varten. Nyt on niin ihanan kodikasta. Tänä vuonna sain myös ulkovalot parvekkeelle. Ihanaa, kohta on joulu. On niin epäreilua että tähän aikaan vuodesta joutuu olemaan töissä. Haluaisin vain olla kotona fiilistelemässä, askartelemassa ja valmistamassa joululahjoja.

Ostin tänään bussiliput valmiiksi joulukuista matkaamme varten. :) En millään jaksaisi odottaa...

Häärintamallakin on edistytty. Otin yhteyttä muutamaan juhlapaikkaan ja sain vastauksen heti. Paikat ovat aika yksinkertaisia mutta tilat ovat siistit ja tarpeeksi isot. Vaativat ehkä hieman koristelua, mutta hei sehän on vain mukavaa puuhaa. :)
Ensi viikonloppuna ajattelimme käydä katsomassa näitä paikkoja, toivottavasti silloin onnistaa!

Hääsuunnittelu helpottuu meidän osalta todella paljon heti kun on juhlapaikka tiedossa. Sitten voidaan rauhassa keskittyä valitsemaan kirkko, pitopalvelu, valokuvaaja jne. Nämä mainitsemani juhlapaikat ovat myös hieman kohtuullisemman hintaisia kuin aikaisemmat katselemani paikat. On kamalaa miten paljon yhdestä illasta joutuu maksamaan. Olin kyllä valmistautunut siihen että kaikki maksaa, mutta yllätyin todella miten paljon kaikki oikeasti maksaa. Laskeskelin alustavaa budjettia kirjoittamalla vihkoon mitä suurin piirtein uskon asioiden maksavan. Loppusummaksi tuli melkein 8000 euroa ja siitä puuttui vielä vaikka mitä. Ja olin kuitenkin laskenut mukaan vain ne tärkeimmät: juhlapaikka, ruoka, juomat, valokuvaaja, sormus, pukeutuminen...Meidän budjetinhan on tarkoitus olla 6000 euroa, mutta hieman epäilen ettei se tule riittämään. Tähän vaikuttaa se että haluamani sormus maksaa n.1500 euroa. Lisäksi haluan tarjota vieraille hyvää ruokaa mukavassa paikassa. Ja ottaa nätit kuvat koko päivän ajalta. Vieraslistakin on kasvanut n. 50 vieraasta 77 aikuiseen ja 7 lapseen...

Noh, jos saadaan jompikumpi mainitsemistani paikoista niin pysytään ehkä budjetissa. :)

Jokos te muut olette aloittaneet jouluhössötyksen? Ihanaa viikonloppua!

21. marraskuuta 2012

Rakkaani mun

Vietettiin eilen vuosipäivää O:n kanssa. Hän kokkasi meille mahtavan juhla-aterian ja minä sain vain löhötä sohvalla sillä aikaa. Ihana mies! <3

19. marraskuuta 2012

Hääjuomavalikoimaa tutkimaan

Eli Tallinnaan! Jee! Varasin ja maksoin eilen matkan, lähtö 16.12 ja paluu 18.12. Samanlainen reissu kuin kesällä O:n kanssa, mutta tällä kertaa myös äitini ja siskoni lähtee mukaan. Ja parastahan on että Tallinnassa on joulumarkkinat silloin.

Eli joululahjashoppailua tiedossa. Myös hääasioita ajattelin hoidella. Käydään taas katsastamassa juomapuoli, vertaillaan hintoja ja ehkä maistellaan vähän. Ajattelin myös pistäytyä hääpukuliikkeessa jos sieltä vaikka löytyisi hääkengät. Ja haluaisin käydä laittamassa kynnet:






Piristää tätä kamalaa, pimeää arkea kummasti kun tietää pääsevänsä matkalle kohta. Ja auttaahan tietenkin myös se, että kohta on joulu.


Jokos te muut odotatte joulua?

18. marraskuuta 2012

Täällä ollaan vielä..

...vaikka blogia en sen enempää ole jaksdanut päivittää. Hääasioissa ei olla edistytty lainkaan. Kaikki kyllä kysyy joko juhlapaikka on löytynyt tai koska häitä vietetään. Päivämäärä on mutta sekin riippuu löytyykö vapaata juhlapaikkaa.

Huomenna olen luvannut itselleni että soitan muutamaan juhlapaikkaan ja kyselen. Hiukan stressaa kun mitään muuta ei pysty tekemään ennen kuin on se juhlapaikka varattuna.

Uutta viikkoa kohti, mukavaa sunnuntai-iltaa!

12. marraskuuta 2012

Tästä se joulu alkaa!

Olen päättänyt että tänään avataan joulukausi virallisesti (epävirallisestihan olen nauttinut joulusta jo syyskuun puolestavälistä). Myönnän, olen jouluhullu. Ehkä se liittyy jotenkin siihen että olen syntynyt joulupäivänä...

O "kielsi" kuuntelemasta joululauluja liian aikaisin, mutta nyt kun joulun on vain 6 viikkoa...Aivan! Vain 6 viikkoa! Olen päättänyt että tällä viikolla saa joululaulujakin jo kuunnella.

Olen itseasiassa jo hieman myöhässä tänä vuonna. Yleensä olen tähän aikaan vuodesta hankkinut (ja paketoinut) kaikki joululahjat sekä tehnyt joulukortit valmiiksi. Jotenkin vain tämä syksy on tuntunut niin paljon raskaammalta kuin edelliset vuodet, eikä töiden jälkeen enää jaksa tehdä mitään. Osa joululahjoista on onneksi jo hankittu, vaikkakin ei vielä hankittu O:n lahja tuottaa päänvaivaa. Mitä antaa miehelle joka ei ikinä kerro mistä pitää tai mitä haluaisi?!




Jotakin olen kuitenkin saanut aikaiseksi. Ostin viime viikolla joulukorttitarvikkeita ja nyt odotan inspiraatiota, jotta pääsisin askartelupuuhiin. Tänään keitin riisipuuroa, ja O:n kanssa herkuteltiin jo iltapalaksi. Huomenna aamulla saa lisää, nam!



Tällä viikolla pitäisi jaksaa olla ahkera: Pitäisi käydä Elixiassa treenaamassa pari kertaa, askarrella joulukortteja, ommella mekko ja lauantaina lähteä risteilemään työkavereiden kanssa. :) Tekemistä riittää.

Ihanaa maanantaita kaikille! :)

11. marraskuuta 2012

Hyvää Isänpäivää!

Olen pian lähdössä kotiin juhlistamaan omaa isääni. Tänä vuonna annan isänpäivälahjaksi päivällisen. Isän ei tarvitse tehdä muuta kuin nauttia, minä ja veljeni hoidamme ruokapuolen. Paahtopaisti täällä eilen jo kypsyikin. :)

Unohdin eilen kaiken "häämasennuksen" keskellä kertoa että ostimme O:n kanssa tiskikoneen. Kyllästyttiin kasvavaan tiskivuoreen joten hankittiin kone. Ihanaa kun tiskipöytä on tyhjä ja puhdas! Miten niin pieni asia voikaan tehdä niin iloiseksi. :)

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille!

10. marraskuuta 2012

Budjetti- ja hääpohdintaa

Taas on viikko mennyt, onneksi suht nopeasti. Häärintamalla on aika hiljaista. Joka ikinen keskustelu päättyy O:n osalta "aika kallista" lauseeseen. Sen jälkeen kun jäi hääpaikka näkemättä mikään ei ole jaksanut kiinnostaa.

Itseasiassa koko hääaihe alkoi ahdistaa. Kaikki on täälläpäin niin kallista että pelkkään juhlapaikkaan, ruokiin ja juomiin menisi melkein koko budjetti. Pitäisi säästää enemmän rahaa, ja kun minä olen tällä hetkellä ainoa joka tässä perheessä tienaa (ja niin tulee olemaan häihin saakka).

O oli taas miettinyt ruokapuolta. Hän sanoi saavansa minut suostumaan siihen että sukulaiset osallistuvat ruoanlaittoon. Ja arvatkaas mitä? Minä suutuin...taas. Itseasiassa esitin asian niin että sitten on turha edes järjestää häitä. Jos kaikki on kiinni siitä että on liian kallista niin mennään sitten vaikka samantien maistraatissa naimisiin ja lähetetään vieraille kortit että kahville saa tulla jos kiinnostaa. Taas piti selittää se sama asia kuin viimeksikin. Olen aina viettänyt kaikki juhlat kotona, ruoat on aina tehty itse, kampaukset aina tehty itse, juhlavaatteet aina ommeltu itse, kuvat aina otettu itse. Olen menossa naimisiin vain tämän yhden kerran, tällaista juhlaa en sen jälkeen enää aio järjestää. Haluan siis tämän ainoan kerran ostaa juhlamekon, käydä kampaajalla, syödä hyvää ei-itse-valmistamaa ruokaa ja otttaa valokuvat valokuvaajalla.

O onneksi ymmärsi että se ruoka-asia on minulle todella tärkeä. Hän jopa lupasi ettei enää ota asiaa puheeksi, sillä se ei ole vaihtoehto. <3

Ärsyttää se että minä yritän etsiä vaihtoehtoja mutta niitä ei tunnu olevan. On toki vielä juhlapaikkoja joista ei ole vastattu tarjouspyyntöihin. Mutta kun nekään eivät ole halpoja vaihtoehtoja. Olen siis selvittänyt näitä hieman halvempia vaihtoehtoja. Paikan ulkonäkö ei siis ole niin tärkeä jos saisimme sen hieman halvemmalla (ei nyt kuitenkaan mikä tahansa ränsistynyt ja likainen paikka).
Täälläpäin on mm. seura-ja kerhotaloja jotka sopisivat hyvin hääjuhlapaikaksi. Aika yksinkertaisia ja ajattelisi hinnan olevan sen mukainen. Mutta ei: vuokra on 135-190 euroa PER TUNTI! Siis mielestäni aivan ryöstöä. Ja kun juhlat kestäisivät n.8-10 tuntia. Kamalaa! Edes kauneimmat juhlapaikat eivät ole tilavuokraltaan niin kalliita. Minä en vain ymmärrä.


Blää! Häiden suunnittelun pitäisi olla ihanaa puuhaa. Nyt tulee vain surku :(


3. marraskuuta 2012

Ei juhlapaikkaa :(

Olipas huono alku päivälle. Käytiin katsomassa sitä juhlapaikkaa mutta meille tehtiin oharit. Kaikki ovet lukossa, ketään ei näy eikä kukaan vastaa puhelimeen. Kurkittiinn sitten paikan ikkunoista mutta eihän sieltä oikein mitään nähnyt. :(  Tuntia myöhemmin nainen jonka kanssa olin sopinut esittelystä soittaa "Olit soittanut?". Ei hän ollut muistanut että oltiin tulossa eikä edes pyytänyt anteeksi.

Todettiin kuitenkin O:n kanssa ettei tämä ole meidän juhlapaikka. Itse rakennus näytti ulkoa ihan siistiltä mutta pihalla oli ties mitä romua roskasäiliöistä metalliromuun. Sisällä oli todella jyrkät portaat, ainoat vessat alakerrassa ja itse juhlatila näytti todella ahtaalta (vaikka kotisivuilla luki että 120 henkilöä mahtuu).

Harmittaa hirveästi. Tuntuu ettei täältäpäin nyt löydy meille juhlapaikkaa. :( Ehkä minulla on liian kovat kriteerit:
-luonnon keskellä
-kaikki vieraat mahtuvat samaan tilaan
-saa viedä omat juomat (ja pitopalvelun)
-ei liian korkea tilavuokra
-esteetön liikkuminen liikuntarajoitteisille vieraille

Vielä odottelen vastausta muutamasta juhlapaikasta. Pitää varmaan soittaa niihin paikkoihin maanantaina...

Tovottavasti teillä muilla lauantai alkoi paremmin. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

1. marraskuuta 2012

Mahdollinen hääpaikka löytynyt...?

Nyt on kiva lauantai tiedossa. Löysin sattumalta juhlapaikan jonka O:kin kelpuutti (kylläkin hinnan takia). Kyseessä on kerhotalo, joka ainakin kuvien perusteella näyttää ihan siistiltä. Ja hintakin on aika mukava: tilavuokra koko viikonlopulta 190 euroa! Ollaan siis menossa katsomaan tätä paikkaa lauantaina. Ja parasta tässä on, että siellä vietetään häitä juuri sillon. Näemme siis samalla miten paikan saa koristeltua ja mahtuuko kaikki sinne. :) Paikkaan saa viedä oman pitopalvelun ja omat juomat.

Kuvia oli vain muutama, sisältä ja ulkopuolelta:
 

Kuvat täältä


En tiedä paljonko vieraita tuossa sisäkuvassa on, mutta vähän ahtaalta näyttää. Kotisivujen mukaan tilaan mahtuu 120 henkilöä ja meillehän olisi tulossa vain 70-80 vierasta.

Jännittää! Ensimmäinen juhlapaikka jota pääsemme katsomaan. Jos se on hyvä sen saa myös varattua saman tien. Lauantaita odotellessa :)