Sivut

12. lokakuuta 2013

Save the date osa 2

Ollaan nyt vihdoin saatu päätettyä mitä kuvaa kaikista niistä ihanista kihlakuvista käytetään Save the date-korteissa. Minä sitten muokkailin värejä ja lisäsin tekstin "Save the Date" kuvaan. Tosi kivannäköiset tuli. Lupaan esitellä kuvat (myös ne joita ei valittu) täällä heti kun kortit on lähetetty/lähdössä. Päätettiin siis laittaa ne menemään joulukorttien kanssa kun häihin on 7 kk.

Nyt onkin sitten mietinnässä teksti kortin toiselle puolelle. Luin naimisiin.infon foorumilta että "varaa meille päivä" kuulostaa monen mielestä liian vaativalta/komentelevalta ja tekstiin pitäisikin lisätä "halutessanne" tai keksiä joku ihana loru kertomaan mistä on kyse. Loru tuntuu meistä liian kömpelöltä ja "halutessanne" sana vähän kummalliselta. Eihän sitä päivämäärää ole pakko varata vaikka kortissa lukee "varaa meille". Meillepä taitaa tulla aika lyhyt ja ytimekäs

Varaattehan meille päivän
19.7.2014

Emppu & O



Virallinen kutsu saapuu myöhemmin

Asiaa hankaloittaa se että kortit pitäisi lähettää sekä suomeksi että ruotsiksi. Osalle sukulaisista lähtee siis kutsut på svenska ja kaksikielisyys näkyy myös vihkimisessä, menu- ja ohjelmakorteissa sekä hääjuhlan ohjelmassa. Suomeksi on todella helppoa löytää ihania tekstejä foorumien kautta mutta ruotsiksi onkin paljon hankalampaa. Edes ruotsalaisilta sivuilta ei tahdo löytyä...Ehkä tämäkin selviää, kunhan jaksan syventyä kutsuteksteihin.

Nyt pitäisi vielä löytää paikka mistä kortit tilataan. Olen koko ajan ajatellut että kuva tulostetaan mattapintaiselle paksummalle pahville. Olen katsellut  mm. Vistaprintin ja SmartPhoton sivuja, ja harmittaa kun sieltä ei saa tilattua vain yhtä korttia näytteeksi. Ehdotuksia?

3 kommenttia:

  1. Meillä laitettiin traileriin, et "avioliiton ensi-ilta 26.7.2014" "varaa päivä" "virallinen kutsu seuraa" toki meillä traileri on itsessään "dramaattinen" eikä kovin hääaiheinen :D Et meitä ei ns. käskytys häirinnyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä minuakaan. Tuntui vähän hassulta lukea niitä foorumin keskusteluja, tuskinpa vieraat nyt sen käskynä ymmärtävät :)

      Poista
    2. No tuskin. Sehän on save the date ja aina kutsusta voi kieltäytyä ;)

      Poista