Sivut

4. toukokuuta 2014

Meidän kutsut

No niin! Meillä lähti kutsut postiin 30.4, viikon myöhässä ja nyt on jo viitisen ilmoittautumistakin saatu. Osa sai kortin siis jo perjantaina, toivotaan että loput menee perille ensi viikolla. Vastausaikaahan meillä on 15.6 saakka.

Meille tuli "vain" 34 kutsua, mutta herrajestas mikä urakka! Onneksi leikattiin korttipohjat valmiiksi jo viime vuoden puolella, muuten tehtäisiin varmaan vieläkin näitä kutsuja. Mutta pitemmittä puheitta, tässä meidän kutsut:



                                     

Kutsuja lähti 24 suomenkielistä ja 10 ruotsinkielistä, ja oli muuten todella vaikea kääntää hääinfot niin että ne kuulostaa hyvältä kummallakin kielellä. Mutta onnistuihan se jotenkuten sitten lopulta. Hieman suutahdin miehekkeelle, kun ei ymmärtänyt että nämä pitää tehdä tarkasti että tulee kauniit kutsut. Esim. nuo etiketit kuorien päällä hän leikkasi suurin piirtein viivojen mukaan ja osa oli kyllä, anteeksi vain, niin rumia että oikein hävetti lätkäistä ne kuoriin. Mutta kun oltiin näiden kanssa jo viikon myöhässä eikä energia enää riittänyt uusien tekemiseen. Tuli kyllä sellainen olo että pitääkö perkele kaikki tehdä itse. Yritin sitten loukkaantuneelle miehelle selittää, että kun nämä ovat hääkutsut, ja minulle todella tärkeät niin haluan että ne ovat myös kauniit eikä suurin piirtein tehdyt. (Kiitoskortit taidan tehdä ihan itse...). Noh, loppu hyvin, kaikki hyvin!

Mitäs pidätte? Nyt odotellaan jännityksellä vieraiden ilmoittautumisia

9 kommenttia:

  1. Kauniit kutsut ja todellakin uniikit. En ole vastaaviin törmännyt joten hyvää työtä! :)

    VastaaPoista
  2. Romanttiset! Kiva tuo tasku sisällä!

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköiset! Ja tosiaan samaa mieltä kuin Tuulia tossa yllä, että toi tasku on tosi hauska! :)

    VastaaPoista
  4. Hyvän näköiset kutsut! Minustakin tuo tasku on tosi kiva! :)

    VastaaPoista
  5. Hei ihan mielettömän ihana blogi! Meidän häitä tanssitaan 20.6.2015 ja teemaksi päätettiin jotain valkoista, vanhaa roosaa ja pitsiä. Sattumalta googlettelin just sun blogin ja tämähän on melkeinpä kaikkea sitä mitä olen ajatellut, huippua! :) Kutsutkin tosi kauniita :)

    VastaaPoista