Sivut

1. huhtikuuta 2015

Seliseli

Käyn melkein päivittäin lukemassa seuraamiani blogeja mutten ole saanut aikaiseksi kirjoitella itse omaan blogiin. Syy tähän on motivaation ja ajan puute, mutta myös ne tosielämässä tapahtuneet jutut.

Lokakuussa äitini joutui onnettomuuteen ja loukkasi itsensä pahasti. Niin pahasti että siitä seurasi kiireellinen leikkaus ja hetkellinen neliraajahalvaus. Tuosta on onneksi toivuttu ja äiti on kuntoutunut hyvin. Tosin neurologinen sairaus taustalla on rajannut parantumista sen verran että äiti on nyt pysyvästi pyörätuolissa ja muiden autettavissa.

Minun on ollut todella vaikea käsitellä asiaa. Äiti sairastui minun ollessa parivuotias, mutta elämää rajoittavat oireet ilmenivät vasta minun ollessa noin kaksitoista. Minulla ei siis varhaisteini-iän jälkeen ole ollut tervettä äitiä.

Jotenkin sen asian kanssa on oppinut elämään. Olen myös aina tsempannut äitiä kovasti ja valitettavasti joutunut myös perustelemaan hänelle miksi hän ei saa tehdä itsemurhaa. Mutta nyt kun äiti ei enää pärjää yksin, kun on joutunut käymään läpi ne hetket kun on pelännyt ettei kohta enää ole äitiä...ne imevät kaikki voimat huomaamatta ja vasta nyt ymmärrän sen painavan minua. En ole kertonut tapahtuneesta kuin kahdelle työkaverille ja parille ystävälle. Mies tietää näistä ajatuksista mutten usko että hän ymmärtää miltä minusta tuntuu.

Joka tapauksessa. Oli tarve selittää tämä ja purkaa vähän oloa. Huomaan nyt että lukijoita putoilee pois jatkuvasti ja se vähän tietty harmittaa. Totta puhuakseni en tiedä miten blogin käy. Tällä hetkellä ei oikeastaan ole mitään erikoista kerrottavaa. Se yksi hääpostaus odottaa edelleen luonnoksissa, pitäisi löytää innostusta käydä kuvia läpi ja liittää tekstiin. En ole poistamassa blogia mutten tiedä myöskään jaksanko päivittää tätä tällä hetkellä. Eikä minun periaatteessa tarvitse puolustella tätä valintaa kenellekään, vaikka onkin sellainen olo.



Kunhan saadaan aikaiseksi jotain kerrottavaa niin lupaan kirjoitella täällä useammin ;)