29. heinäkuuta 2013

Edistystä

Työt alkaa torstaina. Helpottavaa, ja kuitenkin niin haikeaa. Mihin se pitkä kesä hävisi?

Tänään käytiin katsomassa meidän vihkikirkkoa. Minä kun olen ollut siellä vain kaksi kertaa, ja kummatkin kerrat istunut parvella. Noh, nyt on nähty ja on kyllä niin kaunis kirkko! Käytyvä ei ollut liian pitkä, ja alttarin yläpuolella on aivan mahtavat lasimaalaukset. Kun käveltiin hitaasti, käsi kädessä käytävää pitkin kuului yhtäkkiä urkumusiikkia. Kanttori harjoitteli. Vähänkö tuli fiilistelyä omia tulevia häitä. Suunniteltiin missä kukakin istuu ja seisoo, ja mietittiin että O:n äiti voisi lukea jonkun raamatun tekstin. Siellä oli myös flyygeli, jolla bestman soittaa mm. meidän sisääntulomarssin. Niin, ja kurkkasin myös mihin piiloudun ennenkuin kävelen isin saattamana alttarille. :)

Samalla tuli aloitettua kuntoilu. Mentiin pyörillä kirkolle ja takaisin, tulipa pyöräiltyä n 16 km yhteensä. Ihan hyvä alku. Tarkoituksena on myös mennä joka päivä (jos sää vain sallii) pyörällä töihin. Siitä tulee n. 15 km päivässä.
 
Viimeisetkin tarvikkeet hääkutsuja varten on nyt ostettu, eli ei tarvitse kuin aloittaa leikkaaminen ja liimaaminen. Jos vielä saisi O:n innostumaan joku päivä. Lisäksi kaaso on tulossa tänne jossain kohtaa askartelemaan photo booth propseja. Itseasiassa pitäisi tehdä lista kaikista askarteluista, niitä kun on tullut huomaamatta lisää :D

Ja ollaan muuten varattu valokuvaaja. Tehtiin nyt sitten tässäkin asiassa (O:n takia) kompromissi ja valittiin harrastelijakuvaaja. Hän on kyllä todella taitava ja hänellä on silmää. Ja vuosi aikaa harjoitella ja kehittyä lisää. Tästä lisää joskus myöhemmin.

Pelkkiä hyviä asioita on tapahtunut tänään. Nyt on tarkoitus nauttia viimeisistä lomapäivistä ja laittaa koti kuntoon. Töissä ollessa ei oikein tahdo voimat riittää ikkunanpesuun sun muuhun.

25. heinäkuuta 2013

Hääpukumurheita...

Olen lukenut paljon blogeja jossa morsiamet ovat miettineet hääpukuaan. Puku on ostettu hyvissä ajoin ja sitten on iskenyt epävarmuus. Onko se sittenkään juuri Se puku. Salaa olen vähän naureskellut, kai se pitäisi tietää kun sen puvun ostaa. Kunnes tämä tapahtui itselle.

Mietin tässä pitkään että julkaisenko vai en mutta menköön.

Kun ensi kertaa sain puvun päälleni, tuli olo että tässä se on, minun pukuni. Aikaisempien pukujen kohdalla en ollut antanut itselleni lupaa tuntea mitään sellaista. Hieman olin epävarma kun odottelin pukua kotiin, mutta kuvia katsellessa tuli aina parempi mieli. No arvatkaas, nyt se puku roikkuu tuolla kaapissa ja minä olen hieman hmm...hukassa.

Onko puku nyt sitten mitä halusin vai ostinko sen vain koska sain halvalla ( ja koska O painostaa säästämään aivan kaikessa)?. Käyn katsomassa sitä välillä, se on kaunis. Katson kuvia, se näyttää hyvältä. Mikä siis on ongelma?

Tiedän tämän ainakin osittain liittyvän itsetuntooni. Vuodet ennen O:ta olin hyvin yksinäinen ja kamppailin menneisyyden kanssa. Painoa kertyi hieman ylimääräistä. O:n tavatessa osa siitä katosi kuin itsestään, mutta osa jäi. Kun ajattelen itseäni, näen itseni aina pienempänä. Sellaisena kuin olin ennen. Ei pitäisi verrata entiseen, mutten mahda sille mitään. En viihdy tällaisena. Kun siis kuvittelen hääpukuni, kuvittelen sen entisen minäni päälle. Ja nämä kaksi kuvaa, päänsisäinen ja peilikuva ovat hyvin erilaisia.

Jotenkin on helpompi, nyt kun häihin on vähän alle vuosi aikaa. Kuten varmaan monet muutkin morsiamet, minä aion päästä hääkuntoon. Kun on näin paljon aikaa, voi aloittaa rauhassa ja edetä omaan tahtiin. Minun kohdallani kuntoilu on aina kaatunut motivaation puutteeseen. Olen vaatinut liikaa liian lyhyessä ajassa. Tällä kertaa tiedän että jotain on tehtävä. Eikä vain häiden takia vaan muutenkin. Haluan viihtyä omassa kropassa ja sen eteen on tehtävä töitä. Enää en voi huijata itseäni.Olen etsiskelölyt netistä treeniohjelmia ja suunnitellut aikatauluja. Tsempatakseni itseäni olen päättänyt ottaa paljon kuvia, joita voin verrata vuoden mittaan. Olen tavallaan myös helpottunut että työ kutsuu taas ensi viikosta alkaen. Rutiinit helpottavat elämää ja on ehkä helpompi pysyä tavotteissa (vaikka lomalla onkin ihana vain löhöillä ilman kiirettä).

Huh, tulipas syvällistä kun piti vaan kertoa murheet hääpukuun liittyen :D Ja oikeasti, se on kyllä upea puku. Kunhan tunnen itsenikin upeaksi, niin varmasti pukukin on juuri Se oikea.

19. heinäkuuta 2013

-1 v hääpäivä

Tästä se lähtee. Tuntuu jotenkin niin paljon todellisemmalta koko häät nyt kun kirkkokin on varattuna. Ajatella että tänään hääpäivään on tasan vuosi. äskenhän me vasta mentiin kihloihin ja häihin melkein kaksi vuotta. Tässä nyt vähän listaa siitä mitä jo ollaan saatu aikaiseksi:

1. Kirkko

Saatiin varattua Mikaelinkirkko ja vihkiajaksi toiseksi aikaisin, eli klo 16.15. Soitettiin seurakuntasihteerille 7.45, tällöin linjat vielä kiinni (aukeaa klo 8). O kokeili uudestaan n. 7.59 ja sanoi että nyt pääsee jo läpi ja minähän soitin sitten omalla puhelimella saman tien. Ehti soida kerran ennenkuin toisessa päässä jo vastattiinkin. Sihteeri ilmoitti heti että ensimmäinen vihkiaika eli 15.30 oli varattu juuri sekuntteja ennen meitä. Ja mekin soitettiin minuuttia ennenkuin virallinen puhelinaika edes alkaa. Noh, saatiin kuitenkin se ihana kirkko joka haluttiin ja oikein sopiva vihkiaika. Ollaan O:n kanssa tosi tyytyväisiä.

Kuva


2. Juhlapaikka

Ollaan edelleen tosi tyytyväisiä juhlapaikkaan, Dalaskog. Tällä hetkellä mietinnässä miten pöydät järjestetään, mihin karkkibuffet tulee jne.

Kuva
3. Minun sormus

Minun sormus on nyt ollut piilossa täällä kotona huhtikuusta saakka. O uhkasi piilottaa sen jos kokeilen sitä koko ajan, niin piilotin sen sitten itse. Välillä olen sitä sovittanut katsellut salaa. O:lle ei tule uutta sormusta, vain toinen kaiverrus vanhan lisäksi.


4. Minun hääpuku

Yllätys! Kotiutin pukuni keskiviikkona. Ja se on ihana! O lähti sinä päivänä viettämään iltaa bestmanin luo niin sain rauhassa sovittaa pukua oman peilin edessä. Eihän se ihan niin kivaa ollut kun kukaan ei ollut kiristämässä nyörejä. Mutta sainpahan peilata pukuani :) Huomasin vasta kotona repeämän vuorissa nyörityksen alapuolella, mutta sen saa kyllä korjattua. Olisi ehkä vaan saanut vähän hinnasta pois jos olisi huomannut myyjän luona... Tässä pieni kurkistuskuva :)

Anteeksi kamala valaistus, kuvasin pukua salaa vaatekomerossa :D Siellä se roikkuu toistaiseksi. Kivempi kun on kotona, voi kokeilla aina välillä. Ja O lupasi olla kurkkaamatta pukupussiin. Puku saattaa muuttaa O:n vanhempien luo jossain vaiheessa...

5. Pitopalvelu

Nyt kun kirkko on varattu ja aikataulut suht selvillä, voisi pitopalvelun kanssa pitää ensimmäisen palaverin. Yleensähän se pidetään vasta n. 6 kk ennen häitä, mutta kun minulla on niin paljon kysymyksiä ja vastaukset vaikuttavat muuhun suunnitteluun. Pitopalveluna meillä on Liekoranta.

Kuva
6. Koristeet ja kutsut

Näitä askartelen parhaillaan, sen verran iso projekti. Kokeilin tehdä vähän erilaisia kukkia kuin Martha Stewartin ohjeessa. Katsoin netistä kukkien kuvia, piirsin "kaavat" sellaisina kuin ne mielestäni on ja tein oman pään mukaan terälehtien kiinnitykset sun muut. Ja tuli muuten tosi paljon hienompia kuin niistä aikaisemmista.



Kuvista ei kunnolla näe miten hienoja nuo kukat on. Täytyy joskus myöhemmin esitellä nämä ihan yksitellen.

Ja tässä kurkistuskuva meidän kutsu-materiaalista. Tätä ihanaa ruusukartonkia löytyy paljon :)


Kutsuja olisi tarkoitus ruveta leikkaamaan ja väsäämään pian. Jopa kutsujen teksti on valmiina, tosin vain suomeksi. En tiedä olenko kertonut mutta meille tulee kaksikieliset häät ja pitäisi vielä löytää yhtä kiva kutsuteksti ruotsiksi.


Nyt pitäisi vielä

-löytää ja varata valokuvaaja
-ruveta kuntoilemaan
-tehdä mahdollisimman paljon koristeita
-värjätä kankaat ja ommella kaitaliinat
-tehdä koekattaus että tiedetään mitä seuraavaksi hankitaan
-lähettää tarkouspyyntöjä bussifirmoille vieraiden kuljetuksesta

Kyllä sitä tekemistä riittää. Onneksi tässä on vielä vuosi aikaa ja ollaan saatu ne kaikki suurimmat asiat jo tehtyä :)

Tulinpa vain ilmoittamaan...

...että meillä on kirkko! Lisää siitä ja muusta myöhemmin :)

15. heinäkuuta 2013

Tiedättekö ne päivät kun on voimaton olo? Kun on asia joka painaa mieltä, muttei tiedä mitä sille voisi tehdä. Kun se asia tunkeutuu ajatuksiin jatkuvasti, sitä pyörittää mielessä miljoona kertaa eikä kuitenkaan löydä ratkaisua. Sellainen olo minulla on tällä hetkellä.

11. heinäkuuta 2013

Kirkossa soi...

Bestman kävi kylässä muutama päivä sitten ja olivat O:n kanssa jutelleet hääjuttuja. Soitin sitten ne musiikkitoiveet BM:lle ja tämä lupasi etsiä nuotit. Eli suostuu ilmeisesti kaikkiin kolmeen! kappaleeseen joita kirkossa olisi tarkoitus soittaa. Ihanaa! :)

Keksejä ja hääpukumietteitä

Olen säilyttänyt hirveän pinon ilmais reseptilehtiä ja leikkelin niistä nyt sitten ne kiinnostavimmat reseptit talteen. Ja jottei se pino jäisi lojumaan taas niin lupasin että jokaista reseptiä kokeilen ja päätän sen jälkeen että säästöön vai pois.

Niinpä leivoin viime viikolla pikkuleipiä oikein urakalla :) Ajatuksena siis sopivatko häihin kahvipöydän tarjottaviksi. Tällaisia tuli:





Keltaisessa laatikossa sulkaasydän-pikkuleipiä. Itse en oikein tykännyt. Laitoin suklaapalan sijaan pätkispalan, mutta maku ei tullut esille. Näistä tuli kuivia. Mutta luulen että vanhemmat ihmiset tykkää. Punaisessa laatikossa kolmen suklaan cookiesit olivat supernamia ja läpinäkuvässä laatikossa olevat kaurakeksitkin olivat tosi hyviä. Viimeisten reseptiä sovelsin laittamalla kuivattuja marjoja sekaan, hyviä tuli.

Näitä nähdään siis meidän kahvipöydässä :)


P.s. Olen lukenut monesta moriamesta joka on ostanut hääpuvun ja sitten ruvennut miettimään että olikohan sittenkään se oikea puku. Ja käynnyt kurkkaamassa ja todennut että onhan se. Noh, minäkin kuulun nyt niihin morsiamiin :) Tosin en itse voi vielä käydä kurkkaamassa pukua, muuta kuin kuvia kännykästä. Ja onhan se puku niin ihana <3

9. heinäkuuta 2013

Hääasusteita

Nyt kun on hääpuku valittuna, voi miettiä niitä muita hääasusteita. Kerroinkin aikaisemmin löytäneeni hääkengät. Kengät sopivat juuri ja juuri, olivat oikean malliset ja väriset...Voi harmitus! Nyt kesällä kun olen kenkiä yrittänyt "venyttää" tuntuu ettei niitä voi pitää ollenkaan jalassa. Tuntuvat ahtailta ja varpaat puutuvat :/

Niinpä laitoin tilaukseen tämmöiset:
  
Kuva
Kuva
Kumpaakin voisin hyvin käyttää myös häiden jälkeen (etenkin nuo alemmat on tosi ihanat). Harmittaa nyt hieman kuitenkin kun ne ensimmäiset kengät olivat vähän juhlavammat. Mutta se mukavuus on kyllä tärkeintä!

Haaveilen edelleen tosi hienosta häälaukusta. Etsystä löytyi tällainen jo talvella mutta vielä en ole uskaltanut tilata:

Kuva
Laukun saisi vanhan roosan värisenä ja käyttöä olisi kyllä häidenkin jälkeen. Mitäs mieltä olette tästä? Hintaa laukulle tulee rahdin kanssa n. 60 euroa...

Korujen suhteen olen minimalisti. Yleensä käytän pelkkiä korvakoruja sormuksen lisäksi, sillä kaulakoru siihen syssyyn tuntuu olevan liikaa. Kaulakoruja käytän muutenkin tosi vähän. Minulla on tällaiset korvikset häitä varten

Kuva

Ja niinpä mietin että onko liikaa jos tähän lisää vielä kaulakorun? Kun haluaisin ehkä myös jonkun hiushärpäkkeen, niin alkaa tuntua että tavaraa on jo liikaa. Ja korvikset on vähän tavallista isommat. Jos nyt kuitenkin hankkisin kaulakorun, se olisi lyhyt helminauha jossa edessä isommat ja sivuilla pienemmät helmet. Tällainen:

Kuva

Nyt pitäisi saada se puku kotiin niin pääsisi kokeilemaan korujen kanssa :)

8. heinäkuuta 2013

Päivän pukusovitus

Niin, kävin siis tänään sovittamassa pukua ja hupsista, tuli ostettua se! Minulla on siis hääpuku. Jos tarkkoja ollaan niin en vielä pukua ole siis maksanut. Kun puvun pukupussi on edelleen pesulassa. Niin sitten kun se on noudettu niin käyn hakemassa puvun ja suoritan maksun. Mutta kuitenkin. Minulla taitaa olla se puku :)

7. heinäkuuta 2013

Mökkeilyä

Vietettiin viikonloppu mökillä, ja oli kyllä niin ihanaa. Nyt on rento ja hyvä fiilis. O:n suvulla on mökki, ja sieltä löytyy maailman paras sauna! Käytiin myös uimassa kun kyseessä merenrantamökki. Oli muuten lämmintä merivettä :)

O:n äidin kanssa juteltiin häistä ja suunniteltiin mm koristeita yhdessä. Mutta tässä ne tärkeimmät eli kuvat:

Kerättiin O:n äidin kanssa hienoja kiviä. Voisi toimia koristeina häissä





Minä tykkään kivistä, huomaako sen? :)



Irvistelevä kivi








Minä nautin täysillä joka kerta kun pääsen mökille. Minulla ei lapsena ole ollut mökkiä niin nyt sitä osaa kyllä arvostaa. O rakas vähän lupasi että voidaan vielä mennä takaisin vähän pitemmäksi aikaa kunhan hänelläkin alkaa loma. Ihanaa!

Mustikoitakin pääsee kohta poimimaan. Minä jo popsinkin niitä kun käytiin kävelyllä metsässä...

Mukavaa loppuiltaa!

P.s. Minä memenkin huomenna sovittamaan pukua. Toivottavasti on hyvä, ehkä se pääsee mukaan kotiin...

4. heinäkuuta 2013

Häähankintoja ja askartelua

Olen kyllä ollut todella huono valokuvaamaan kaikkia hääostoksia. Niitä on nimittäin tullut tehtyä pitkin kevättä. Noh, tässä nyt joka tapauksessa jotain:

Kävin Muovitukussa jokunen viikko sitten. Suosittelen, sieltä löytyy aivan kaikkea! Itse ostin kahta eri kokoa kakkupapereita, 250 kpl/paketti. Näistä isommista tulee karkkibuffetin tötteröt ja pienet koristavat mahdollisesti paikkakortteja, ja ehkä myös muita juttuja. Muovitukusta löytyi myös noita nenäliinoja, joita olen miettinyt tosi pitkään että ostanko vai en (olivat paljon halvempia kuin muualla, pakko ostaa...). Minä haluan kauniita nenäliinoja kirkko-ohjelman kanssa, naisväki (eli äidit) nyt ainakin itkeä vollottavat. Olisi ehkä voinut olla ihan tavallisiakin neäliinoja, mutta kun nuo kukat on niin nättejä :D

Pihdit on sokeripala pihdit, mutta ovat niin pienet ja somat että sopivat hyvin karkkibuffettiin (Anttilasta). Lisäksi käytiin Ikeassa hakemassa noita tuikkukippoja. O haluaa tehdä koekattauksen mahdollisimman pian :)

Ikeasta lähti kotiin myös 6 kpl näitä vilttejä, kun maksoivat vain 1,79/kpl. ja onhan niissä meidän teemaväri harmaakin...


Kevään aikana tilasin Ebaystä silkkiterälehtiä, kun olivat todella halpoja suomalaisten kauppojen hintaan verrattuna. Värit olivat täysin erilaiset tietokoneen ruudulla kuin todellisuudessa, mutta ei se nyt niin paljon haittaa. Tällaisia kukkasia olen niistä viime päivät väkerrellyt. Näistä tulee kukkapallero, kun liimaan ne kiinni isoon styroxpalloon. Ohje löytyy Sinellin nettisivuilta.


Tein ensimmäisen kukan ohjeen mukaan, ja siitähän ei tullut kuin sotkua. Eli tein niin kuin yleensä, oman pään mukaan ja sovelsin ohjetta hieman. Ja heti tuli paljon parempia. Tai siis oli helpompi tehdä. Lisäksi tein samanlaisia, mutta hieman runsaampia kukkia. Näistä olisi tarkoitus tehdä kaasolle ja siskolle rannekukat ja äideille rintakukat. Keskelle voi joko tehdä samanlaisen nupun kuin ylemmissä kuvissa, tai liimata vaikka helmiä tai heteitä. Olen myös ajatellut että ehkä tekisin itselleni hiuskorun tällaisesta :)


Rannekukille löysin näin ihanat rannekorut Tigeristä. Sopii häiden teemaan, toivottavasti myös Kaason ranteeseen. Siskolle jo kokeilinkin :)





Meidän pöytäkukkiakin on tullut tehtyä muutama lisää. Täytyy varata kunnolla aikaa joku päivä ja pyytää Kaaso (ja ehkä Bestman) mukaan kukkasulkeisiin :) Tuo pyöreämpi on pioni ja tuo toinen joku jonka vahingossa tein, mutta joka näyttää tosi kivalta. Värit ainakin sopivat yhteen. O tykkäsi näistä enemmän kuin niistä ensimmäisistä kukista.



Kun nyt pääsin vauhtiin niin askartelin parista kirjasta rasiat. Kävin kirppiksellä ostamassa muutaman vanhan, suht paksun kirjan. Niitä sitten tuunailin, ovat kyllä vieläkin viheessa. Ajattelin että ehkä näitäkin voi käyttää hääkoristelussa...



Tänään lähden hakemaan lakanoita jotka ostin naikkareiden kautta. Niistä on tarkoitus tehdä kaitaliinat pöytiin, kun oikeanlaisia ei tahdo löytyä mistään. Projektia pukkaa siis. Onneksi olen näin ajoissa tämän suunnittelun kanssa :)