Sivut

26. tammikuuta 2014

Polttareista

Ajattelinpa kirkoitella hieman polttarimietteistä, kun tuntuu että polttareista on ollut hirveästi puhetta joka puolella. Ja pyöriihän ne omat polttarit mielessä aina välillä :)

Sekunti sen jälkeen kun olin pyytänyt ystävääni kaasoksi, hän kertoi että tietää jo suurinpiirtein millaiset polttarit minulla järjestäisi. Vähänkö tuli hyvä mieli. No, ollaan sen jälkeen juteltu ohimennen minun toiveista ja mitä ehdottomasti ei saa tapahtua. Minä vihaan nolaamisleikkejä. Kerroin siis heti että minähän en myy mitään, en itse yhtään ymmärrä mitä hauskaa siinä on. Enkä halua tehdä mitään noloja tehtäviä tai pyytää ihmisiltä avioliittoneuvoja.

No mitä minä sitten haluan?

Haluan päivän täynnä naurua ja mukavaa yhdessäoloa. Voisi olla hauskaa jos polttareista tulisi pieniä vihjeitä jo kuukausia/viikkoja aiemmin. Tai sitten että kaikki tulisi täytenä yllätyksenä.

Olen koko ajan mielessäni kuvitellut että polttaripäivä alkaa hyvällä aamupalalla (ja skumpalla :D ). Päivä voisi jatkua jollain aktiviteetilla: itämainen tanssi, tankotanssi, huomenlahjakuvaus, kauneushoito...eipä sillä niin väliä (kunhan ei ole mitään noloa). Voisin ihan hyvin myös kuvitella pukeutuvani johonkin kivaan asuun. Tässäkin tosin hieman mielessä että millainen asu (yllätys yllätys, ei mitään noloa).  Koko ajan on myös käynyt mielessä että olisi kiva jos minä morsiamena erottuisin joukosta. Päässä voisi vaikka olla tiara/huntu 
ja päällä jotain tällaista





Itseasiassa olisi kiva jos koko polttariporukka olisi pukeutunut vaikka johonkin tiettyyn väriin tai asusteeseen.



Piknik jossain jokirannassa tai puistossa voisi myös olla kiva. Croisantteja, mansikoita, salaatteja, skumppaa... :)

Kuva
Illan voisi viettää joko kaupungilla hyvien drinkkien ja musiikin parissa tai sitten jossain mökillä saunoen, syöden, juoden ja rentoutuen. Morsiussauna ei ehkä ihan houkuta mutta kai sekin voisi olla ihan kivaa. Pääasia että mukana on ystäviä ja meillä kaikilla on hauskaa

Kaaso vähän vihjaisi että polttarit saattaisivat kestää esim. viikonlopun. Hän myös kyseli kesän aikatauluista ja töistä, eli jotain on jo suunniteltu :) Luotan kyllä siihen että Kaaso tuntee minut ja osaa järjestää kivan päivän. Annoin hänelle vähän aikaa sitten myös osallistujista listan, sillä ystäväni ovat kaikki vähän eri porukoista eivätkä tunne toisiaan.

Millaiset polttarit te haluaisitte?




19. tammikuuta 2014

Kesä jatkuvasti mielessä...

Ennen joulua ja pitkin syksyä tuntui että hääsuunnittelut seisoivat paikallaan kun kaikki tarvittavat oli jo varattu/ostettu. Nyt on ihana taas huomata että suunnittelua voi jatkaa ja asioita saada tehtyä.

Vieraskirjan hankin jo joulun 2012 aikoihin, kun saatumalta löytyi sopiva. Olen haaveillut polaroidkuvista, jotka otettaisiin vieraista juhlissa ja liimattaisiin kirjaan. Sitten vieraat saavat kirjoittaa terveisensä kuvan alle. Kaasolla olisi ollut toimiva polaroidkamera, mutta filmi oli niin järkyttävän hintaista, etten viitsinyt ajatella sitä mahdollisuutta sen enempää. Viime viikolla sitten huusin itselleni tällaisen Fujix instax mini-kameran ja 10 filmiä. Lisää filmiä on toki hankittava mutta edullisemmaksi tulee kuin polaroidilla kuvaaminen. Lisäksi kuvat ovat juuri sopivan kokoisia että mahtuvat hyvin (pienen) vieraskirjan sivuille.


O myös ilmoitti meidät yliopiston tanssikurssille. Hintaa kurssille tulee 35 euroa ja harjoituskertoja on 5. Jotain hyvää siinäkin että O vielä opiskelee :) Harjoitukset on helmi-maaliskuun aikana, toivottavasti muistetaan opit sitten vielä heinäkuussa.

Olen myös hahmotellut meille kakunkoristetta. Alunperin halusin Willow treen patsaan, sen isomman joka ei edes olisi voinut seistä kakun päällä (löytyy myös kakunkoriste-versiona kuten kuvassa). Mutta koska edes netistä ei löytynyt edullisempana, ja hinta on melkein 40 euroa, joka mielestäni on aivan liikaa, niin mietin itse tehtyä versiota. (Tämän patsaan hankin varmaan kuitenkin myöhemmin meille jostain, niin kauan jo sitä kuolannut)


Meillä norsu eli ronsu on meidän inside juttu, joten siitä se ajatus sitten lähti.


Kuva Etsystä

Minun testiversio
Tarkoituksena siis tehdä samantapaiset kuin tuossa ylemmässä kuvassa. Materiaalit on ostettu, ajattelin kokeilla tehdä nämä cernit-massasta joka kovettuu 130 asteessa uunissa ja on kevyt kovetuttuaan. Silmät ja muut koristeet tulee samalla tavalla kuin ylemmässä kuvassa. Testiversiona käytin muovailuvahaa, eikä silmät näytä yhtään niin kivoilta. En vain ole keksinyt mistä alustan voisi tehdä, nämä kun pitää varmaan liimata johonkin kiinni etteivät kaadu. Ja jos tämä ei onnistu, niin nuo maksavat 26 dollaria netissä...

Tänään on muuten tasan puoli vuotta meidän häihin, jännittävää!

18. tammikuuta 2014

Hääpuvun sovitusta (EI Sulhasen silmille!)

Sisko kävi torstaina auttamassa hääpuvun sovituksen kanssa. Olen viimeksi sovittanut pukua heinäkuussa, kun sen ostin. Myyjä ei tuolloin saanut takakappaletta kiinni eikä nyöritystä kunnolla mutta luotin siihen että puku kyllä istuu hyvin häihin mennessä. Puku on siis kokoa 36-38, mutta kavennettu edelliselle morsiamelle yläosasta. Kun nyt syksyllä "herkkulakkoilin" eikä paino joululoman aikanakaan noussut niin luotin ehkä vähän liikaakin siihen että mekko nyt istuu täydellisesti. Noh, herkkulakon jatkaminen ei ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan nyt joulun jälkeen. Annan itselleni jatkuvasti armonaikaa aloittamiseen, enkä ole ollut niin tarkka jos välillä on tullut herkuteltua. Kuitenkin mielessä pyörii jatkuvasti että muokkaussovitus on sovittu maanantaille 17.3 ja siihen ei enää ole kuin 9 viikooa. Jos en nyt ota itseäni niskasta kiinni, niin en ikinä pääse edes jonkinmoiseen kuntoon maaliskuuhun mennessä.

Tässä kuva viime heinäkuulta. Anteeksi huono laatu, kännykällä otettu:



Ja tässä viime torstailta:



Mekkon takaläppä ei vieläkään mennyt kiinni, vaikka sisko kiristi nyörit paljon tiukemmin kuin puvun myyjä. Kuvassa näyttää melkein siltä että nyöritys menee vähemmän kiinni kuin kesällä.  Siinä kohtaa meinasi päästä itku. Kun näin miten huonosti mekko istuu joka kohdasta, ja tuntu että minä tursuan siitä mekosta ulos. :/ Muistin kuitenkin että Fianceessa sanottiin että mekko pitää kiristää uudelleen 15-30 min kuluttua kun kroppa on siihen tottunut. Ja niinhän me teimme. Ja tässä ero:



Mekko istui paljon paremmin, "korsetti" hoiti hommansa ja peilikuva miellytti hieman enemmän. Tosin ei kokeiltu meneekö läppä nytkään kiinni. Ainoa mikä edelleen haittaa on se, etten tiedä pitäisikö kavennukset avata, vai luotanko vain siihen että nyt saan todella treenattua itseni parempaan kuntoon ja mekko istuu hyvin. Lisäksi tissien kohdalla olevat liivinluut eivät vain kertakaikkiaan näytä hyvältä. Jotenkin hölmön muotoiset ja väärässä kohdassa. Okei, minulla ei ollut oikeanlaiset rintaliivit puvun alla, mutta kuitenkin. Voiko tuolle tehdä mitään? Pakko kysyä kun vien puvun muokattavaksi. Häiritsee nimittäin erittäin paljon katsoa alaspäin ja huomata että tissit on ihan typerän näköiset :D Ei se onneksi peilistä katsottuna näyttänyt ihan niin pahalta mutta kuitenkin.

Hups, tulipa paljastettua vähän minkälainen puku minulla on :)

13. tammikuuta 2014

Ostoksia ostoksia

No hääostoksia tietenkin :) Vuoden päivät olen kuolannut tätä laukkua Etsystä häälaukuksi, ja eilen "sain luvan" O:lta tilata sen. Ihanaa! Väriksi valitsin vintage pinkin.

Kuva Etsystä
Ja kun nyt pääsis shoppailun makuun niin tilasin sieltä myös kaulakorun häitä varten. Tällaista olen kyllä aina halunnut. Äidiltä olisin saanut isän isoäidin, samanlaisen helmikaulakorun lainaan, mutta se oli beigen värinen ja minulla on valkoiset korvikset :/ Näitä on muuten todella vaikea löytää edes feikkihelminä. Lyhyt jossa helmet ovat isoja keskellä ja pienenevät sivuille päin. Toivottavasti sopii hääpuvun kanssa.


Ja niin, kävin taas lempikaupassani Tigerissa hakemassa vähän hääjuttuja. Jos jollain on hakusessa hääkarkit niin löysin sieltä tällaisiä äärettömän söpöjä karkkeja. Oli ihan pakko ostaa omaan karkkibuffettiin. Sopisi varmasti vieraslahjakarkeiksi :)


Tarttuihan sieltä mukaan vähän muutakin: söpöjä tikkareita karkkibuffettiin, juuttinarua pöytäkoristeita varten ja laastareita wc-koreihin. :)


Jokos muilla tämän vuoden morsiammilla kaapit pursuaa häätavaraa? :D

11. tammikuuta 2014

Palaveri pitopalvelun kanssa

Niin, meillä oli siis ensimmäinen palaveri pitopalvelun kanssa tänään. Jäi kyllä niin hyvä fiilis sekä minulle että O:lle, ja tulevalle anopille joka myös oli mukana.

Meillähän on ollut menu valmiina jo yli vuoden ja tänään käytiin sitten tarkemmin sitä läpi. Saatiin ehdotuksia ja juteltiin käytännön asioista. Julkaisen menun varmaan täälläkin kun saan "puhtaaksi kirjoitetun version" pitopalvelulta. Meiltä väheni myös työmäärä ja kustannukset aika lailla, kun monta asiaa jotka oltiin ajateltu tehdä ja ostaa itse sisältyikin pitopalvelun hintaan.Mm. servettejä ehdin jo murehtia kun luulin että pitopalvelun kautta saa vain jotain kamalia kertakäyttöservettejä ja kankaisista joutuu maksamaan ylimääräistä. Mutta ilmeisesti saankin juuri niitä haluamani, hieman kangasmaisia Dunin servettejä. Pitopalvelu lupasi jopa lähettää meille teemaväreihin sopivia näytekappaleita. Onpas ihmisellä suuria ongelmia :D

Keskusteltiin myös hääpäivän aikataulusta ja nyt onkin runko valmiina. Ohjelmaa voi siis ruveta suunnittelemaan :) Pitää varmaan pitää palaveria Bestmanin kanssa, Kaaso kun on tuolla huitsin nevadassa :P Kaasosta ymmärsin että hän olisi jo suunnitellut jotain ohjelmaa hääjuhlaa varten, täytynee kysyä. Tai sitten sen on tarkoitus olla yllätys.

Nyt alkaa oikeasti jo jännittää! Häihin on muutama päivä päälle 6 kk ja asiat alkaa hoitua. Välillä täytyy ihan pysähtyä miettimään että onko tämä kaikki totta. :)

10. tammikuuta 2014

Kohti kevättä

Jaaha, nyt se on lyöty lukkoon. Vien pukuni muokattavaksi maanantaina 17.3 ja siihen mennessä pitäisi sitten päästä häämittoihin. :)

Melkein itsestäänhän se on tähän mennessä mennyt. Kun lopetin herkkujen syömisen 10 viikkoa ennen joulua painoa lähti 4,5 kuin itsestään ja vatsasta tuli litteämpi. Ja työn myötä senttejä on lähtenyt vähän joka puolelta nyt syksyn mittaan.

Mutta nyt olisi siis ihan oikeasti tarkoitus tehdä jotain. Kaksi kuukautta aikaa. O:n kanssa aloitettiin taas herkku"lakko" eli päätettiin yhdessä ettei syödä karkkia, sipsiä jne. Jotenkin taas todella vaikea aloittaa. Jotain tekee koko ajan mieli, se ei katoa mihinkään vaikka aikaa kuluisi. Se vain helpottuu hieman. Lisäksi ollaan aloitettu lenkkeily ja se sujuu itseasiassa ihan hyvin, vaikka todella vihaan juoksemista. Ja nyt muutin hieman ruokavaliotakin, katsotaan mihin se johtaa...

Sisko lupautui auttamaan hääpuvun sovituksen kanssa nyt kun Kaaso lähti vaihtoon. Jännää nähdä istuuko puku eri tavalla nyt kuin heinäkuussa, kun sen ostin. :)

Hyvillä mielin kevättä kohti!

1. tammikuuta 2014

Tänä vuonna me mennään naimisiin!

Jep! Nyt voi todella sanoa että tänä vuonna me menemme naimisiin. Aika kuluu niin uskomattoman nopeasti. Vastahan me mentiin kihloihin syyskuussa 2012 :)

Joulu tuli ja meni, en oikein pysynyt mukana. Joka päivä loman alusta aina 28. päivään asti on ollut jotain ja voin rehellisesti sanoa ettei burnout ollut kaukana. Todella pelottavaa kun huomaa ettei kertakaikkiaan jaksaisi edes nousta sängystä. Valmistin jouluruokia ja viimeisiä joululahjoja pitkälle yöhön sekä joulaaton että joulupäivän vastaisena yönä. Ja Tapaninpäivänä kun vihdoin olisi saanut levätä niin piti valmistautua risteilylle Kaason kanssa. Olihan se ihan mukava matka, päivä Tukholmassa, mutta täytyy sanoa että olisin mieluummin tehnyt sen matkan joskus toiste. Meillä ei vain ole sitä mahdollisuutta kun Kaaso lähtee nyt muutaman päivän kuluttua koko kevääksi vaihtoon Los Angelesiin...

Niin joo, ja tulipahan taas vuosiakin lisää. Joulupäivänä täytin 25. Nyt ollaan sitten virallisesti 50 puolessavälissä :D

No, olenpahan saanut univelat kuitattua. En muista koska viimeksi olisin nukkunut näin paljon ja niin pitkään. On melkein huono omatunto siitä että viimeinen viikko lomaa menee hölläillessä. Ollaan O:n kanssa vain syöty ja maattu sohvalla katsomassa sarjaa. Tuntuu että koko ajan pitäisi tehdä jotain, ja nimenomaan jotain hyödyllistä. Minulla oli ajatuksena askarrella niitä pöytäkoristekukkia nyt joululomalla enkä vieläkään ole aloittanut. Toisaalta, nyt kun olen levännyt niin olen myös jaksanut urheilla, mm. käynyt lenkillä O:n ja koiran kanssa. Ja vaikka "rikoin karkkilakkoni" nyt joululomalla (ihan kyllä luvan kanssa) ja söin hirveän määrän kaikenlaisia herkkuja niin paino ei ole noussut, vaan laskenut. Tosin epäilen että stressillä on osuutta asiaan, ei hyvä.

Tänään meidän häihin on aikaa 6 kuukautta ja 18 päivää. Kahden viikon kuluttua meillä on palaveri pitopalvelun kanssa ja maaliskussa vien pukuni muokattavaksi. Muita aikatauluja ei juurikaan ole sovittu, täytyypä istahtaa pohtimaan näitä O:n kanssa nyt joululomalla. Aika paljon saatiin myös aikaiseksi nyt ennen vuodenvaihdetta. Ostin meille pöytäliinoja ja löysin täydellisen värisen kankaan kaitaliinoja varten. Päätettiin kakunkoriste ja aloitin sen valmistuksen. O saattoi löytää meille hääauton ja kuskin. Ja hei, muistin tilata meille postimerkit ennen hinnannousua. Pieniähän nämä kaikki asiat ovat, mutta kun kaikki suuremmat on jo saatu hoidettua.

Nyt keväälle jää tällainen lista hoidettavista asioista:
-O sovittamaan vuokrapukuja
-Minun pukuni muokkaus
-Juomahakureissu Tallinnaan
-Pöytäkoristeiden teko
-Kutsujen viimeistely
-Palaveri valokuvaajan kanssa
-Soittolistan kokoaminen
-Hääjuhlan ohjelman päättäminen
-Hääpäivän aikataulu
-Koemeikki ja koekampaus
-Hääyön viettopaikan päättäminen
-Tienvarsikylttien askartelu

Tuleeko teille mieleen jotain olennaista mitä tästä listasta puuttuu?

P.s. paras joululahja tänä vuonna oli ehdottomasti se kun kävimme 23.12 Bestmanin luona lahjakierroksella ja hän soitti meille pianollaan tämän: Oli harjoitellut sitä jo :)

Höh, se kaikkein paras versio oli poistettu youtubesta :( Ja minun kun piti lähettää linkki Bestmanille että tietää minkä tempoisena haluan tuon sitten kirkossa esitettävän. Toivottavasti se palautuu youtubeen kevään aikana