Sivut

10. tammikuuta 2014

Kohti kevättä

Jaaha, nyt se on lyöty lukkoon. Vien pukuni muokattavaksi maanantaina 17.3 ja siihen mennessä pitäisi sitten päästä häämittoihin. :)

Melkein itsestäänhän se on tähän mennessä mennyt. Kun lopetin herkkujen syömisen 10 viikkoa ennen joulua painoa lähti 4,5 kuin itsestään ja vatsasta tuli litteämpi. Ja työn myötä senttejä on lähtenyt vähän joka puolelta nyt syksyn mittaan.

Mutta nyt olisi siis ihan oikeasti tarkoitus tehdä jotain. Kaksi kuukautta aikaa. O:n kanssa aloitettiin taas herkku"lakko" eli päätettiin yhdessä ettei syödä karkkia, sipsiä jne. Jotenkin taas todella vaikea aloittaa. Jotain tekee koko ajan mieli, se ei katoa mihinkään vaikka aikaa kuluisi. Se vain helpottuu hieman. Lisäksi ollaan aloitettu lenkkeily ja se sujuu itseasiassa ihan hyvin, vaikka todella vihaan juoksemista. Ja nyt muutin hieman ruokavaliotakin, katsotaan mihin se johtaa...

Sisko lupautui auttamaan hääpuvun sovituksen kanssa nyt kun Kaaso lähti vaihtoon. Jännää nähdä istuuko puku eri tavalla nyt kuin heinäkuussa, kun sen ostin. :)

Hyvillä mielin kevättä kohti!

1 kommentti:

  1. Kahdessa kuukaudessa voi saada jo paljon aikaan! :)
    Itsekkin pitäisi muistaa varata pukua varten ompelupalvelu.

    VastaaPoista