Sivut

26. tammikuuta 2014

Polttareista

Ajattelinpa kirkoitella hieman polttarimietteistä, kun tuntuu että polttareista on ollut hirveästi puhetta joka puolella. Ja pyöriihän ne omat polttarit mielessä aina välillä :)

Sekunti sen jälkeen kun olin pyytänyt ystävääni kaasoksi, hän kertoi että tietää jo suurinpiirtein millaiset polttarit minulla järjestäisi. Vähänkö tuli hyvä mieli. No, ollaan sen jälkeen juteltu ohimennen minun toiveista ja mitä ehdottomasti ei saa tapahtua. Minä vihaan nolaamisleikkejä. Kerroin siis heti että minähän en myy mitään, en itse yhtään ymmärrä mitä hauskaa siinä on. Enkä halua tehdä mitään noloja tehtäviä tai pyytää ihmisiltä avioliittoneuvoja.

No mitä minä sitten haluan?

Haluan päivän täynnä naurua ja mukavaa yhdessäoloa. Voisi olla hauskaa jos polttareista tulisi pieniä vihjeitä jo kuukausia/viikkoja aiemmin. Tai sitten että kaikki tulisi täytenä yllätyksenä.

Olen koko ajan mielessäni kuvitellut että polttaripäivä alkaa hyvällä aamupalalla (ja skumpalla :D ). Päivä voisi jatkua jollain aktiviteetilla: itämainen tanssi, tankotanssi, huomenlahjakuvaus, kauneushoito...eipä sillä niin väliä (kunhan ei ole mitään noloa). Voisin ihan hyvin myös kuvitella pukeutuvani johonkin kivaan asuun. Tässäkin tosin hieman mielessä että millainen asu (yllätys yllätys, ei mitään noloa).  Koko ajan on myös käynyt mielessä että olisi kiva jos minä morsiamena erottuisin joukosta. Päässä voisi vaikka olla tiara/huntu 
ja päällä jotain tällaista





Itseasiassa olisi kiva jos koko polttariporukka olisi pukeutunut vaikka johonkin tiettyyn väriin tai asusteeseen.



Piknik jossain jokirannassa tai puistossa voisi myös olla kiva. Croisantteja, mansikoita, salaatteja, skumppaa... :)

Kuva
Illan voisi viettää joko kaupungilla hyvien drinkkien ja musiikin parissa tai sitten jossain mökillä saunoen, syöden, juoden ja rentoutuen. Morsiussauna ei ehkä ihan houkuta mutta kai sekin voisi olla ihan kivaa. Pääasia että mukana on ystäviä ja meillä kaikilla on hauskaa

Kaaso vähän vihjaisi että polttarit saattaisivat kestää esim. viikonlopun. Hän myös kyseli kesän aikatauluista ja töistä, eli jotain on jo suunniteltu :) Luotan kyllä siihen että Kaaso tuntee minut ja osaa järjestää kivan päivän. Annoin hänelle vähän aikaa sitten myös osallistujista listan, sillä ystäväni ovat kaikki vähän eri porukoista eivätkä tunne toisiaan.

Millaiset polttarit te haluaisitte?




2 kommenttia:

  1. Itse toivoisin eniten sitä, että kutsutut ihmiset pääsisivät paikalle :) Olen yrittänyt vihjata kaasoille (häät heinäkuussa 2014), että tässä piakkoin voisin antaa kutsulistan jonka pohjalta voisivat sopia ja löydä päivän lukkoon.

    Seuraavana toivoisin, että päivässä olis jotain yllättävää ja jännittävää! Jotain mitä en osaisi ollenkaan odottaa.

    Polttarit voi mielestäni järjestää kahdella mentaliteetilla: a) polttaripäivä on morsiamen viimeinen päivä vapaana naisen tai b) polttaripäivä juhlistaa uutta vaihetta tulevana rouvana. Itse olen toivon, että vaihtoehto b) on minun polttareissani. En toivo että polttareihini liittyy mitään sellaista, mikä ei kunniota meidän sitoutuneisuutta toisiimme.

    VastaaPoista
  2. Ihanalta kuulostaa sinun haavepolttarisi, aika lailla samalta kuin minunkin. :) Omalla kohdallani kaasot pyysivät erittäin hyvissä ajoin minulta listan ihmisistä, jotka haluan polttareihini. Uskon, että toivomani porukka tuntee minut eikä keksi mauttomuuksia. Jännityksellä odotan!

    VastaaPoista