Sivut

10. kesäkuuta 2013

1 vuosi 1 kuukausi ja 9 päivää

Me saatiin vieraslista tehtyä. Aika kivuttomasti meni. Ilmoitin sulhaselle että vieraslista pitäisi nyt päättää ja hän oli saman tien mukana. Lievien erimielisyyksien jälkeen saatiin määräksi 65 aikuista ja 7 lasta. Mukana on nyt myös kaikki ne joita ollaan jahkailtu ees taas koko kevään. Listalta saattaa pudota pois mm. eräs kaverini, jonka olen viimeksi nähnyt elokuussa ja josta olenkin kirjoitellut aikaisemmin (tehnyt oharit jne.). Tämä kaveri on jotenkin etääntynyt tosi paljon sen jälkeen kun aloitin työt ja hän vielä opiskelee, hän kokee tämän todella hankalaksi. Kaikki on siis kiinni tästä kaverista, haluaako/viitsiikö vielä pitää yhteyttä jatkossa. No joo, se siitä :)

Nyt kesän aikana olisi tarkoitus tehdä kutsut, joita vieraslistan mukaan tarvitaan 36 kappaletta. Melkein kaikki tarvittava löytyy jo kotoa. O oli tänään myös innostunut tekemään koekattauksen, kun mainitsin että alennusmyynnit on tulossa ja sieltä voisi katsella koristeita.

Vaikka onkin vähän aikaista vielä niin ajattelin laittaa hintakyselyä eri bussifirmoihin koskien hääpäivän kuljetuksia. Saisi hinta-arviota niin tietäisi sitten budjetinkin kanssa, paljonko on vielä säästettävä. Minä haluan naimisiin jossain Turun kirkoista ja hääjuhlaa vietetään Paraisilla, 35 km päässä. Ajattelin että ehkä ainakin yhteen suuntaan on oltava bussikyyti. Olen myös löytänyt meille hääauton, ja siitäkin ajattelin laittaa kyselyä tai jopa varauksen menemään, jos se jo on mahdollista.

Lupasin teille kuvia tässä postauksessa joten olkaa hyvät. Kuvamatskua meidän juhlapaikalta muutaman viikon takaa:

Siistitt vessat. Miestenvessa/invavessa.

Parvelta näkyy lava ja äänentoistolaitteet. Parvella oli myös paikka mikrofoneille :)

Nämä lamput saa laitettua tuohon alapuolella näkyvään seinään, ikkunoiden väliin.

 Olin vähän huolissani valaistuksesta, kun katossa (korkealla) on loisteputket ja niistä ei kyllä tule mikään kiva valaistus. Mutta kesällähän on aika valoisaa ja vaikka illalla/yöllä tulisi pimeä niin saadaan tunnelmavalaistus kynttilöillä ja noilla lampuilla jotka näkyy yläpuolella. Eiköhän se riitä :)
Täältä löytyy paikka noutopöydälle

Parkkipaikalta katsottuna


Tänne parvelle saisi vaikka O:n kuoroporukan laulamaan. Pääsisi muuten tuonne vähän salaa sivuovesta, ei vieraat välttämättä huomaisi :)




Uudet tuolit ja pöydät


"Bändin takahuoneesta" löytyy kunnolla tilaa

Tähän on suunniteltu terassia mutta tuskin ehtii meidän häihin. Ei kuulemma ehdi edes työmaaksi siihen mennessä

Parkkipaikka. Tästä ja vähän matkan päästä saisi ihan kivoja kuvia veden ääreltä.
 Jeps, lisää seuraavalla kerralla. Oon kyllä niin tyytyväinen että me saatiin tuo juhlapaikka. Ihan meidän näköinen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti