Sivut

17. elokuuta 2013

Metsäretki kaatosateella

Nyt on taas bloggailu jäänyt vähemmälle. Töihin olen palannut ja kaksi viikkoa onkin kulunut hujauksessa. Kaikki on sujunut hyvin, vaikka uusi työpaikka ja uudet työkaverit aluksi hieman jännitti.

Töiden aloittaminen liittyy tavallaan myös häihin. Olen nimittäin ruvennut pyöräilemään töihin, jopa kaatosateella. Ja tuloksia on jo. Ihan leikillään ajattelin tarkkailla edistystä ja mittaan mm vyötärön välillä. On se kumma miten kiinteytyy heti kun jotain rupeaa tekemään. Tämä motivoi myös todella paljon. Kohta olisi tarkoitus lisätä hieman enemmän treeniä, juoksua ja lihastreeniä, ja tarkkailla hieman ruokavaliota. Meillä syödään kyllä terveellisesti, mutta herkuttelua voisi hieman rajoittaa :)

Muutama häihin liittyvä ostoskin on tullut tehtyä. Aluksi pidin näitä paperipillejä turhina, mutta muita häälogeja lukiessani huomasin salaa ihastuvani niihin, ja pitipä sitten tilata itsellekin. Ostin sekä harmaita että vaaleanpunaisia. Samasta paikasta löysin myös nämä aivan ihanat pienet paperipussit (jotka nyt kuitenkin olivat isompia kuin luulin). Niille en vielä ole keksinyt käyttöä, ehkä tulevat kakkupaperitötteröiden lisäksi karkkibuffettiin?


Askartelu on hieman jäänyt nyt töiden alettua. Jotenkin töiden jälkeen olen niin väsynyt, ja haluaisin vain istua hetken. Ja yhtäkkiä onkin jo ilta ja melkein aika mennä nukkumaan. Viikonloppuisin tahtoo aina olla jotain ohjelmaa ja sitten onkin jo yhtäkkiä sunnuntai-ilta ja seuraavana aamuna taas aikainen herätys :P

Ruusuprojektia olen kuitenkin saanut hieman jatkettua. Kokeilin valkoisten suodatinpussien värjäämistä, ja se olikin hieman hankalampaa kuin luulin. Ensin oli vaikea saada väri tarpeeksi vahvaksi (sanotaanko niin?) ja sitten saada väri tarttumaan paperiin. Pussien kuivuttua väri oli todella vaalea, vaikka väri kulhossa oli todella tumma. Kävin ostamassa vesivärinappeja, josko saisin paperit paremmin värjättyä. Nämä voisi varmasti värjätä myös useamman kerran, ja sillä tavalla saada väri voimakkaammaksi. Tässä tulosta viime kerrasta





Pitäisi myös sopia Kaason (ja ehkä Bestmanin) kanssa askarteluilta nyt syksylle. Tällaisia olisi tarkoitus tehdä :)



Tänään oltiin Kaason ja Bestmanin kanssa marjametsässä. Kastuttiin kaikki läpimäriksi, mutta hauskaa oli! Iltaa jatketaan saunalla ja viltin alla löhöilyllä. Mukavaa viikonloppua!

1 kommentti:

  1. Kauniin värisiä olet saanut suodatinpussi ruusuista. Ainakin kuvassa ruusu näyttää kauniin hempeän vaaleanpunaiselta.

    Uuden työn aloittaminen vie muuten uskomattoman paljon voimia. Uudet ihmiset, työnkuva, uusi ympäristö ja kaikkeen tottuminen imee "takin" tyhjäksi. Tsemppiä askarteluihin ja rohkeasti vaan pyytämään apua kaasolta ja bestmaniltä.

    VastaaPoista