Sivut

15. syyskuuta 2013

Illanistujaiset Kaason ja Bestmanin kanssa

Tällä viikolla onkin tapahtunut paljon. Maanantaina vietettiin ekaa kihlapäivää. Sain O:lta kukkia ja vaahtokarkkeja <3

O kysyi illalla hieman varovasti että onko kihlapäivää pakko viettää joka vuosi? Hänellä kun on nyt jo vaikea muistaa edes syntymäpäivät, tämän lisäksi on vielä vuosi- ja hääpäivät. Minusta kihlapäivä ei ole niin tärkeä, oli vain kiva viettää tätä ensimmäistä.

Töissä viikko meni nopeasti ja perjantaina meillä oli suunnittelupäivä. Täytyy kyllä sanoa että minulla on niin kiva työpari ja aivan mahtava esimies. Kyllä huomaa heti omasta jaksamisesta että töissä on kaikki hyvin. Totesinkin O:lle jossain kohtaa että on kiva tulla töistä kotiin hyvin mielin eikä itkien...

No niin. Lauantaina sitten Kaaso ja Bestman tulivat käymään. Olin laittanut hyvää ruokaa ja oli kiva kattaa pöytä nätiksi. Ruoka näytti maistuvan ja sen jälkeen päästiinkin askartelemaan. Vaihtoehtoina oli ruusut ja photo booth propsit. Ilmeisesti O oli puhunut Bestmanille paljon hyvää niistä ruusujen askarteluista sillä kaikki halusivat tehdä niitä. Joten ruusuja askarreltiin siis. Ei niitä nyt niin monta saatu aikaiseksi, mutta ainakin  tehtiin yhdessä. Ja hauskaa oli. Värjäsin viikolla ison läjän suodatinpusseja ja kokeilin hieman eri värejä. Oli niin hienon näköisiä kun roikkuivat kuivumassa. Ja tuli mahtavan värisiä ruusuja.


Päätinpä nyt myös pöytäkukka-asetelmiin tavittavat kukkalajit: ruusuja, pioneja, neilikoita ja freesioita. Siinäpä se. Näytti niin kivalta että päätin pitää kimput suht yksinkertaisina. Ja kun tämä askarteluprojekti vie hirveästi aikaa...

Loppuilta Kaason ja Bestmanin kanssa meni juuston ja viinin parissa, kukkia saatiin tehtyä yhteensä ehkä 5-6 kappaletta. Sovittiin kuitenkin että otetaan askartelupäivä uusiksi piakkoin. Voi kun jaksaisi vähän enemmän töiden jälkeen. Jeps mutta nyt nukkumaan ja kohti uutta työviikkoa.

P.s. Kaaso innostui todella siitä meidän askartelemasta istumäjärjestyksestä. Joka toinen kysymys oli "Kuka tämä on?" ja "Miksi tämä henkilö on laitettu tähän?". Sekottipa sitten koko istumajärjestyksen kun kokeili mielestään parempaa järjestystä. Kaasohan ei oikeastaan tunne ketään meidän sukulaisista ja osasta ystäviä, joten hän kyseenalaisti jokaisen paikkavalinnan moneen kertaan. Onneksi siitä minun versiostani otettiin kuva ennen tätä  kaikkea, enpä usko että paikat siitä muuttuu. :D

2 kommenttia: