Sivut

9. tammikuuta 2013

Äidin suusta osa 2

Jaaha.

Olin kyllä jo valmistautunut tähän. Jouluna tuli puheeksi että otan O:n nimen ku mennään naimisiin ihan jo siksi että haluan koko perheelläni olevan sama nimi. Äitinihän ei tästä ajatuksesta pitänyt.

Tänään sain kuulla siskolta kuinka äiti on kovaan ääneen miettinyt nimenvaihtoani. Tarkemmin sanottuna arvostellut päätöstäni. Eikä siinä vielä kaikki. Nimenvaihdon ja pitopalvelun lisäksi hän hämmästelee myös valintaamme varata juhlapaikka näin aikaisin. Minä elän kuulemma vain hääpäivää varten, enkä ollenkaan tätä päivää.  Ainiin. Myös pukuvalintani on kamala, kun haluan olkaimettoman puvun. Ovat äitini mielestä todella rumia. Että näin.

Myös tuleva anoppi huolestuttaa hieman. Kuullessaan hääpaikastamme hän totesi heti että hänen on päästävä katsomaan sitä mahdollisimman pian, sillä hän on niin hyvä suunnittelemaan näitä asioita. Onhan hänellä valtavasti kokemusta juhlien järjestämisestä. Siinä vaiheessa minä hieman huolestuin.

Me päätimme O:n kanssa heti alkuun että maksamme häämme itse, sillä emme halua antaa päätösvaltaa muille. Toiveita meille saa toki esittää, on eri asia toteutuvatko ne. O:n äiti on jatkuvasti (päätöksestämme huolimatta) sanonut haluavansa avustaa rahallisesti. Viimeksi hän myös kysyi O:lta aikovatko minun vanhempani maksaa jotain. Vähän tuntuu turhalta tämä päätösten tekeminen kun kukaan ei tunnu kuuntelevan...

Kun äitini ensimmäisen kerran kuuli häistä hän vaati (kyllä, Vaati!) että hänen ystäväporukkansa kutsutaan. Tähän porukkaan kuuluu äidin lisäksi kolme muuta äitiä ja valtavasti lapsia jotka ovat vuosien varrella tehneet vaikka mitä yhdessä. Minun mielestä ei kuitenkaan itsestäänselvä porukka vieraslistalle, sillä nämä ovat äidin, eivät minun ja O:n ystäviä. Äiti on toista mieltä.

O:n äiti puolestaan haluaa että me kutsumme hänen kaksi serkkua vaimoineen. Ihmisiä joita O ei edes muista. Eikä ole tavannut yli kymmeneen vuoteen.

Mietimme jokin aika sitten alustavaa vieraslistaa ja karsimme siitä henkilöitä jotka eivät tuntuneet tärkeiltä. Kun O ilmoitti tästä äidilleen hänen äitinsä puolestaan ilmoitti saattavansa loukkaantua jos O:n isän puolelta tulee enemmän vieraita kuin O:n äidin puolelta. Onneksi minulla on fiksu mies joka selitti äidilleen että vieraslistassa on vain kaksi puolta: O:n puoli ja minun puoli.

On se kumma että ensin vanhemmat esittävät ymmärtäväisiä ja lupaavat kunnioittaa päätöksiämme ja sitten alkaa vaivihkaa tulla näitä pyyntöjä/vihjeitä/vaatimuksia.

Ehdotin O:lle että ei kerrota vanhemmille enää mitään. He saavat tietää hääjärjestelyistä vain jos sattuvat kysymään siitä. Ja loppupeleissähän päätösvalta on meillä. Sillä olemme edelleen sitä mieltä että vain me kaksi maksamme omat häämme. Vanhemmat voivat sitten avustaa vaikka häämatkassa.

Ovatko teidän muiden vanhemmat yhtä vaativia/suorapuheisia?

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan siltä kun meillä ois sama anoppi :D

    VastaaPoista
  2. Ihan uskomatonta touhua, aikuisilta ihmisiltä! Olisikohan aika istuttaa sekä äiti että anoppi samaan pöytään ja kerrata tiukasti mitä TE omilta häiltänne haluatte. Törkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan sitä kokeilla, en tosin usko että auttaa. Kun viimeksi keskustelin äidin kanssa päätöksestä valita pitopalvelu sain melkein itkeä ennenkuin minun mielipidettä kuunneltiin...

      Poista
  3. Todella harmi, että äitisi ja anoppisi ajattelevat, että kyse on heidän juhlista. Varsinkin jos maksatte häänne itse, niin en näe mitään velvoitetta, että teidän tulisi kutsua teille ei niin tärkeitä ihmisiä, äitinne ja anoppinne kavereita. Kuvitelkaa jos häihinne tulisi noin 14 puolituntematonta ja heidän ruokailunsa ja juomisensa maksaisi 40€ eli 14x40= 560€. Ihan mieletön summa! Häät on teidän juhlat ja teidän päivänne! Itse haluan ainakin kutsua juuri ne minulle ja J:lle tärkeimmät ihmiset paikalle. Pitäkää pintanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Aika suurista summista kyse. Vieraslista muuttu varmasti vielä monta kertaa ennen häitä, mutta haluaisin itsekin että siellä on minulle ja O:lle tärkeitä ihmisiä, eikä niitä joita vain vanhempamme sinne haluavat...

      Poista
  4. sulla on aivan ihana blogi, niin haluan tietää lisää :-)mutta tsemppiä, pidä pääsi jos pystyt!

    http://haahaahullu.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tässä asiassa ei anneta periksi :) Kiva kun tykkäät blogista!

      Poista
  5. Aikamoista! Onneksi meillä ei kummankaan vanhemmilta ole tullut kommenttia juuri suuntaan eikä toiseen. Ovat kyllä ihan innoissaan, mutta eivät tuputa mielipiteitään tai vaadi ketään kutsuttavaksi. Tsempit!

    VastaaPoista