Sivut

9. toukokuuta 2013

Eka hääpainajainen

Viime yönä tuli koettua eka hääpainajainen. Viime aikoina on kaikki budjetit ja muut vähemmän mukavat asiat pyörineet mielessä, johtuisikohan siitä?

Unessa tultiin hääpaikalle ja kukaan ei tervehtinyt tai onnitellut meitä. Vieraat vaikuttivat pitkästyneiltä, ihan kuin eivät olisi halunneet olla siellä. Kummitätini katsoi minua kummasti ja ihmettelin miksei hän sano mitään. Muistan että isäni piti jostain syystä antaa minulle ilmapallo mutta hän päättikin lahjoittaa sen jollekin toiselle. Ruokailun aikana kukaan ei pitänyt puheita ja jälkiruokaakaan en päässyt maistamaan kun jo pitkikin lähteä pois. "Häiden" jälkeen selitin ystävälle että olen niin pettynyt häihimme ja sen on ollut pakko olla pelkkää unta. Eihän noin voi käydä oikeasti. Vaikka lohdutin itseäni että ainakin ollaan naimisissa nyt. Sitten tuli itku.

Taisi muuten itku tulla ihan oikeastikin, sillä heräsin naama vääränä keskellä yötä. :D Niin pettynyt olin koko hommaan.

Toivottavasti te muut olette nukkuneet hyvin :) Ensi yönä uusi yritys.

2 kommenttia:

  1. Hääpainajaiset on niin kamalia :D mä nään niitä kohtuu usein, vaikka en tunnista että ressaisin, ilmeisesti alitajunnas kuitenkin. Ja jopa mies on nähny muutaman hääunen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin sulhanen on nähnyt hääunen :D

      Poista