Sivut

22. syyskuuta 2013

Mihin se viikonloppu katosi?

Tuntuu että viikonloppu katoaa jonnekin kun yhtenä päivänä on jotain tekemistä. Meillä oli taas vieraita lauantaina. Tällä kertaa ystäväpariskunta joka tavattiin viimeksi toukokuussa. Heillä on pieni, 11 kk vanha tytär joka oli mukana kylässä. Voi että tyttö oli kasvanut! Ja kertoivatpa myös että ovat uudelleen raskaana, seuraava tulossa toukokuun alussa. Kysyivät myös leikillään (tai tosissaan, en ole ihan varma) että koskas meillä on laskettu aika.

Oma vauvakuume nousi tästä taas esille. Koko ajanhan tässä on vauvasta haaveiltu, tosin ihan vain ajatuksen tasolla. Haluan että ollaan naimisissa ennen vauvaa, että vauva saa perheen yhteisen sukunimen eikä jommankumman nimeä. Älkää kysykö, tämä on yksi näistä minun ihmeellisistä päähänpinttymistä. Täkeintä on, että O on valmistunut ja löytänyt hyvän työpaikan. Eikä se vauva ihan nyt sopisi kuvioihin sillä häihin on vain vähän alle 10 kk aikaa. Itseasiassa lasken aina välillä kauhulla että jos nyt tulisi raskaaksi niin koska se syntyisi ja joutuisiko häät perumaan. Eniten harmittaisi jos päivää pitäisi siirtää. Tai jos tuo kaunis hääpuku ei mahtuisi päälle, tai että ei jaksaisi olla mukana juhlissa. Tai jos vauva jo olisi syntynyt niin jaksaisiko imettämistä ja vauvahärdelliä päivän aikana. Häiden jälkeen saa sitten tulla :)

Toisaalta olen ihan tosissani miettinyt että jaksanko todella sitä lapsiperheen arkea. Töissä on ollut todella raskasta viime aikoina ja nämä ajatukset johtuvat siitä. Lohduttaudun kuitenkin sillä että omia lapsia on vain se yksi (aluksi) hoidettavana kun taas töissä lapsia saattaa olla 12 kerralla.

En nyt ihan tiedä mikä tämän tekstin pointti oli :D Noh, tulipahan jaettua vähän näitä omia ajatuksia teidän kanssa. Mukavaa sunnuntai-iltaa! Voi kun ei tarvitsisi mennä töihin huomenna...

1 kommentti:

  1. isoissa kaupungeissa ne hinnat on varmaan aika vakiot.
    Täällä landellakin. Häämeikin on 70 € sisältäen koemeikin, kampaukset on n. 55 € / h ja ainakin parituntia kampaukseen saa varata

    VastaaPoista