Sivut

8. helmikuuta 2014

Elämää häiden jälkeen

Suurimmat jutut häihin liittyen on olleet valmiina jo jonkin aikaa ja pienempiä asioita hoidetaan nyt pitkin kevättä. Tuntuu että suunnittelu on suurimmaksi osaksi tehty, ja nyt löytyy jo aikaa muullekin. Ja kun häät on jo näin pitkälle suunniteltu niin voi jo siirtyä seuraavaan projektiin :)

Meillä tämä tarkoittaa kotia. Haluttaisiin nimittäin rakentaa talo. Kun häät on näin lähellä ja tosiaan suurin osa isoista jutuista tehty niin O:kin pystyy jo puhumaan (sekä häistä että) häiden jälkeisistä suunnitelmista. Käytiin viime viikonloppuna Rakentaminen & Sisustaminen-messuilla, ja tuotiin kotiin 17 kg taloesitteitä ja rakentajanoppaita. Samalla käytiin juttelemassa eri pankkien edustajien kanssa ja nyt onkin kolmena seuraavana viikoona ajat eri pankkeihin. Tosiaan, O:n opinnot on nyt ihan loppusuoralla, ja minulla on mahdollisesti luvassa vakituinen työpaikka. Pankkiin mennään siis selvittämään että saadaanko jo se laina taloa varten vai pitääkö tyytyä ostamaan asunto ensin.

Aluksi oli todella vaikea sulattaa ajatusta että "jouduttaisiin" ostamaan asunto ennenkuin päästään rakentamaan. Mutta kai sekin ihan ok vaihtoehto on. Saisi taas uuden projektin kun saisi rempata ja sisustaa kodin juuri omannäköiseksi. Ja kaiken tämän lisäksi haluttaisiin se vauva :) Minä jo vähän päätin että jos joudutaan tyytymään asunnon ostoon niin vauva on sitten tervetullut vaikka heti. Jos taas aletaan rakentamaan taloa niin voi olla että joudun odottamaan ihan vähän sitä vauvaa, tai mistä sitä tietää ;)

No joo, pitipä siis vaan kertoa että minä (tai siis me) elän jo vähän seuraavassa projektissa. Jokos muilla on tiedossa jotain suunnitelmia häiden jälkeen?

1 kommentti:

  1. Meillä on myös taloprojekti edessä ja koska aikakello tikittää koko ajan eteenpäin myös perhesuunnittelu alkaa olla enemmän kuin ajankohtaista. "Projekteja" siis riittää myös häidenkin jälkeen.

    VastaaPoista