Sivut

12. kesäkuuta 2012

K-k-k-kylmäää :(

Mihin se kesä hävisi? Ehdin tänään aamulla haaveilla rannalle lähdöstä. Olin jo vaihtanut vaatteet ja pakannut pyyhkeet sun muut valmiiksi kun huomasin että taivas on pilvinen, tuulee kovaa ja on kylmä. :( Se siitä rantareissusta.

Käytin aikani sitten kankaiden silittämiseen. Eilen piirsin hameen ja kietaisumekon kaavat ja tänään olisi tarkoitus leikata kankaasta palat. Sitten pitäisi vielä jaksaa virittää saumuri, blää :P

Tuli mietittyä eilen hieman asioita. Tajusin olevani henkisesti varmaan 35-vuotias. Haluan tässä vaiheessa elämää eri asioita kuin samanikäiset, tai hieman vanhemmat ystäväni. Oikeastaan viihdyn paremmin hieman vanhemmassa seurassa, sillä koen silloin olevani samassa elämäntilanteessa seuralaisteni kanssa. Ehkä siksi minulla ja O:lla klikkasi alusta asti, O on nimittäin melkein 7 vuotta vanhempi, täytti juuri 30. Ihanaa löytää joku joka haluaa samoja asioita kuin minä ja jolla on suurinpiirtein samanlainen käsitys siitä koska näitä asioita voi toteuttaa. Olen myös todennut että O on elämäni mies, se jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni.

Häitä täytyy vissiin odotella vielä  pari vuotta, niin että O saa opinnot päätökseen (ja kosintaahan ei vielä edes ole tapahtunut). Ehdotin jotakin kuukaisia sitten varovasti, että miten olisi 2014. Sain vastaukseksi epämääräisiä ääniä ja salamyhkäisen hymyn. Eli ei ihan poislaskettu mahdollisuus. :) Eilen kysyin myös hieman varovasti, että haittaisiko O:ta jos minä maksaisin suurimman osan mahdollisista häistä. Käyn töissä joten minulla olisi suunnittelemani summa säästettynä ensi kesään mennessä, kun taas O ahertaa opintojen parissa eikä sen takia saa tällä hetkellä mitään säästöön. Taas epämääräinen vastaus. Sen sain kuitenkin tulkittua, ettei häntä suuremmin haittaisi kunhan hänkin saa osallistua ja päättä asioista. Tämän jälkeen lupasin olla puhumatta tästä aiheesta (niin että O vihdoin saisi kosittua!).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti