Sivut

7. syyskuuta 2012

Party party

Sattuipa sopivasti! Siivous ja sen aiheuttama väsymys johtivat sitten kurkkukipuun, yskään, keuhkoputkentulehdukseen ja sairauslomaan. En varmaan ikinä ennen ole syönyt niin paljon lääkkeitä kuin nyt.

Pari päivää lepoa (erossa räkäisistä lapsista) tekee ihmeitä, ja nyt jaksaa taas. Ja parempi olisi, sillä meille tulee viikonloppuna vieraita. Vietimme viime vuonna tupareita suurin piirtein tähän aikaan vuodesta, ja melkein kaikki ystävämme pääsivät juhlimaan kanssamme. Nyt tupareista on siis noin vuosi aikaa ja päätimme O:n kanssa taas kutsua kaikki koolle. Harvemmin sitä tapaa kaikkia ystäviä samaan aikaan.
Käytiinpä tänään kaupassa ostamassa tarjottavat huomista varten. Ja täytyy myöntää että kassalla teki mieli itkeä kun vingutin korttia.Siis miten yhden illan tarjottavat voivat maksaa niin paljon?! Onneksi seura on sen arvoista! :)
Olen sistustanut kämppää huomista päivää ajatellen, tosin sairastumisen takia uudet verhot jäivät nyt ompelematta. Mutte se ei haittaa, kutsun sitten vaikka vanhemmat tänne ihastelemaan niitä. :) Asunnosta löytyy nyt myös ISO uusi jukkapalmu ja valokuvista tehty kuvakokoelma raamissa seinällä. Onpas kodikkaan näköistä. Parasta on kuitenkin se että saan matot takaisin lattialle (sillä riskillä että koira melko varmasti pissaa niille) huomenna!


Anteeksi nyt jos puhun liikaa kosinnasta mutta kun se asia pyörii jatkuivasti mielessä. Olin ajatellut että huominen olisi ollut kiva ajankohta kertoa kavereille kihlauksesta, jos O siis olisi kesän aikana kosinut, kun nyt kaikki olisivat samaan aikaan paikalla ja voisivat juhlia asiaa kanssamme...Noh kosintaa ja huomista odotellen. :)

Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti